fbpx

Etsinnässä Työnjohtaja vakituiseen työsuhteeseen

TYÖNJOHTAJA  

Ekokuljetus-konserni on ympäristö- ja kiertotalouden yhtiö, jolla on toimipisteitä tällä hetkellä Kokkolassa (pääpaikka), Pietarsaaressa/Pedersöressä, Vaasassa, Joensuussa ja Kuortaneella.  

Toiminta ulottuu jätteiden ja materiaalien keräämisestä ja käsittelystä aina valmiiden kierrätystuotteiden valmistukseen. Palvelemme niin yksityistä kuin julkista sektoria. Palveluihimme kuuluvat jätehuolto-, kierrätys-, viemäri-, vaihtolava- ja wc-vuokrauspalvelut. Vastuullisuus on kaiken toimintamme ytimessä. Ekokuljetus konsernin liikevaihto tilikaudella 2023 on noin 30 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 110. 

Etsimme nyt Työnjohtajaa Vaasan yksikköömme, Ekoman Ympäristöpalveluille. 

Haettavan henkilön toimenkuvaan kuuluvat yksikön kuljetus- ja keräystoiminnan johtaminen, esihenkilönä toimiminen, ajojärjestelyyn osallistuminen ja kalustosta vastaaminen. Aikaisempi kokemus esihenkilötehtävistä sekä logistiikasta katsotaan eduksi.  

Tarjoamme sinulle: 

  • Mielenkiintoisen ja monipuolisen työnkuvan 
  • Aidon mahdollisuuden kehittää- ja kehittyä jatkuvasti kasvavalla alalla 
  • Monipuoliset ja kilpailukykyiset työsuhde-edut 
  • Tekemisen meiningin innovatiivisessa kasvuyrityksessä 
  • Vakituisen työsuhteen 

 

Vaasan yksikön henkilöstömäärä on tällä hetkellä 12.  

Odotamme henkilöltä täydellistä suomen kielen osaamista, ruotsinkielentaidosta on hyötyä työssä. Lisäksi odotamme hyviä IT-taitoja sekä halua menestyä omassa työssä. Henkilön tulee kyetä toimimaan itsenäisesti sekä osana tiimiä. Arvostamme vastuunottokykyä ja myönteistä asennetta.  

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV palkkatoiveineen 22.5.2023 mennessä osoitteeseen julia.niemela@ekokuljetus.fi, otsikolla ”TYÖNJOHTAJA” 

Kerro hakemuksessasi millaisen henkilön saisimme sinusta vahvaan tiimiimme. 

Lisätietoja antaa Petri Niemelä 044-5677910, petri.niemela@ekokuljetus.fi. 

Ota yhteyttä pikaisesti, paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä!